Harva ymmärtää ihan täysin meidän elämäämme. Meidän perheessä asiat tehdään urheilun ehdoilla. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, olemme kasvaneet tähän yhdessä. Sen takia mikään ei ole tullut minulle yllätyksenä ja olen aina tiennyt, mihin olen ryhtynyt. Urheilu vaatii valtavasti itse urheilijalta, mutta niin myös vaimolta. Yhteinen elämä ohjautuu pitkälti harjoitusten ja kilpailuiden sanelemalla rytmillä. Menimmehän me naimisiinkin syyskuussa, kilpailukauden päätyttyä. Se oli meille itsestään selvä asia. Tottakai Jussi olisi suostunut kesähäihin, jos olisin niin halunnut, mutta hän tiesi, etten edes ehdottaisi sellaista. Miten voisi nauttia täysin häistään, jos täytyy miettiä syömistä ja juomista, mahdollisesti lähestyvää kisaa?
Kurjinta on, kun joutuu olemaan erossa. Aina minun ei ole mahdollista lähteä leirille tai kisareissulle mukaan. Silloin ikävällä ei ole rajoja. Onneksi olen kyllä paljon ehtinyt mukaankin. Matkat ovat niitä urheilijan vaimon etuuksia:)
Kaikki urheijoiden vaimot eivät ole yhtä kiinnostuneita miehensä urheilusta kuin minä, eikä se silti tarkoita, etteikö juttu toimisi. Minä kuitenkin koen voivani olla miehelleni sellainen tuki ja tsemppaaja, jollaista kukaan muu kuin oma vaimo ei voi olla.
Olen aika paljon muutakin kuin kannustaja. Välillä treenikaveri, mainosten ompelija tai autokuski. Joskus riennän hakemaan unohtuneita urheilujuomia ennen kisaa tai kuvaan tekniikkatreeniä, jotta valmentaja saa katsoa tilanteet rauhassa livenä, mitä milloinkin. Meillä on tiimi, joka toimii ja Jussi saa keskittyä olennaiseen.
Menestyksen hetkellä kaikki haluavat olla urheilijan kanssa, mutta vaimo on joka hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti