Kun kolmesta tuli neljä

Tänä keväänä perheeltämme jäi etelänleiri väliin. Pahimmat vieroitusoireet kärsi W, sitten minä. Varsinainen urheilijamme pärjäsi oikein hyvin kotioloissa harjoitellen. Kaikki olimme kuitenkin onnellisia syystä, miksi Suomeen jäimme: W sai pikkusiskon!

Esikoinen mullistaa elämän. Opittavaa on paljon kun kaikki on uutta, mutta toisen kohdalla taidot on jo hallussa. Niinpä toinen lapsi ei ole juurikaan muuttanut elämäämme. Tuonut tottakai entisestään lisää iloa ja rakkautta, mutta arjen toimintoja ei ole tarvinnut uudistaa. Homma on siis lähtenyt sujumaan oikein hyvin.

Ystäväni odottaessa kaksosia, hänelle oli sanottu: "Kaksi menee siinä kuin yksikin." Olemme nauraneet jutulle monesti ja miettineet, kuinka hölmöä on sanoa noin. Nyt voin ymmärtää pienen pienen pikkiriikkisen verran tuosta. Ehkä sen sanonut ajatteli aikaa kahden pienen lapsen kanssa, ei kahden vastasyntyneen. Kyllähän meillä nämä kaksi menee siinä kuin yksi, mutta heillä onkin vähän yli kaksi vuotta ikäeroa. Siinä on iso ero! Ei tarvitse syöttää kuin yhtä, toinen syö itse. Ei tarvitse vaihtaa vaippoja kuin yhdelle, toinen käy itse vessassa. Ei tarvitse pukea kahta, toinen pukee itsensä.

Pikkuisen eka kisamatka toi isälle voiton.

Jussille tyttö tietää entisestään vahvistuneita kannustusjoukkoja. (Me ollaan oltu Wn kanssa jo aika kova tiimi;)) Tytön kisamatkailu alkoi 7 viikon iässä varsin mainiosti.
Juhannuksena kannustushommat hoidetaan TV:n ääreellä, mutta eiköhän meidän tsemppi tunnu Venäjälle asti, jossa maajoukkueiden EM-skabat.