Iloisia hetkiä ja lapsivihaajia

Viikonloppuna oli SM-hallit Jyväskylässä. Ennen kisaa Isolehto totesi, että W:n hymy lupailee hyvää ja niinhän siinä sitten kävi, että Jussi nappasi kolmannen peräkkäisen mestaruutensa. Tällä kertaa tunne oli vähän erilainen kun katsomossa oli oma poika. W katseli esittelyn, mutta nukahti pian kisan alettua. Mun kannalta oli ihan hyvä, että jännimmissä kohdissa W nukkui:) Kisan ratkettua W heräsi ja pääsi ihastelemaan isäänsä palkintojenjakoon.

W keräsi paljon huomiota iloisuudellaan ja monet ihmettelivät, miten poika jaksaa olla niin hyvin kisoissa. Vielä on helppoa kun hän loikoilee vaunuissaan, mutta entäs sitten kun saa jalat alleen... No, sitä on vielä turha miettiä.

Hipposhallissa kohtasin vain positiivisesti vauvaan suhtautuvia ihmisiä. Jos muita oli, he eivät tuoneet sitä esiin. Tuntemattomat ihmiset lähestyvät paljon herkemmin kun on vauvan kanssa liikenteessä. Suuri osa ihmisistä tulee vauvasta hyvälle tuulelle, mutta hämmästyksekseni olen huomannut yllättävän monen myös ärsyyntyvän vaunuista, vaikka meidänkin vaunut ovat kaikin puolin näppärät ja pienessä tilassa kääntyvät. Toisilla taitaa vaan ihan automaattisesti kierrokset nousta kun näkevät vaunut. Olen saanut paheksuvia katseita mm. bussissa, vaikka käytävällä on ollut tilaa riittämiin ja ovelle on päässyt ongelmitta.

Viime viikolla eräs vanhempi rouva seisoi takanani kassajonossa ja rupesi valittamaan hänen takanaan seisseelle, kuinka vaunut ovat edessä, eikä hän pääse vaihtamaan jonoa. Käännyin ympäri ja sanoin ystävällisesti, että minua voi pyytää väistymään. Tämän jälkeen siirsin vaunuja niin, että nainen pääsi ostoskärryjensä kanssa toiseen jonoon. Sanaakaan nainen ei sanonut, saati vilkaissut minua. Perässä hiihteli hänen miehensä tuima katse silmissään. Hetken päästä nainen yritti hymyillä minulle viereisestä jonosta, mutta käänsin vain katseeni muualle.

Tänään koin uuden mummohyökkäyksen. Tällä kertaa minua syytettiin lapseni tukehduttamisesta. Omasta mielestäni suojasin vain lastani tuulelta ja lumisateelta, mutta hän näki asian toisin. Tuntematon nainen päätti kertoa, että tukehdutan lapseni  typerällä liinalla, koska vaunuihin ei pääse ilmaa. Huokaus. Taas oli tuiman katseen paikka.

Koriskatsomo vs. yleisurheilukatsomo

W on ollut jo pari kertaa koripallomatsissa. Ensimmäisellä kerralla pojalla oli ikää kuukausi. W ei tavallisesti hälystä häiriinny ja nukkuu kaikenlaisten äänteen keskellä. Siitä huolimatta vähän jännitti, miten katsomossa sujuu. Korisliigamatseissa musiikki pauhaa ja rummut kannustavat katsomossa, summerin äänikin voi olla pelottava.

Kuten aina, tälläkin kertaa W nukahti vaunuihin matkalla peliin. Perillä laitoimme kuulosuojaimet beiben korville ja hän nukkui tyytyväisenä melkein koko matsin. Viimeisellä neljänneksellä W heräsi ja siirtyi seuraamaan peliä syliin. Siinä vaiheessä hän tajusi kuulosuojaimensa ja ne tuntuivat vähän häiritsevän, ymmärtäähän sen. Ihan hyvin siis kuitenkin meni. Mun tosin oli aluksi vaikea seurata pelitapahtumia kun tuijottelin vauvaani:) 

Viime viikolla W oli seuraamassa naisten SM-sarjaa kummitätinsä pelissä. Siellä tunnelma on rauhallisempi, enkä muutenkaan enää miettinyt etukäteen, miten poitsulla sujuu. Ylipäätään koriskatsomossa ensimmäinen puoli tuntia on äänten kannalta haastavinta. Siihen asti lapsi voi säpsähdellä, mutta tottuu sitten ääniin. Sen voin myös sanoa, että imettäminen ei tulisi mieleen missään katsomossa, ainakaan minulle.

Yleisurheilukatsomoon meneminen ei ensimmäiselläkään kerralla arveluttanut. Siellä on ihan erilaista vauvan kanssa. Tähän on lähinnä kaksi syytä. Ensinnäkin vauva voi loikoilla vaunuissa kun muutenkin seurailen kisat yleensä kentän laidalta. Toiseksi siellä pääsee helpommin liikkumaan.

Meidän pikkuinen "joutuu" seuraamaan aika paljon urheilua. Viikko sitten katselimme Oskun kisaa TV:stä (netistä). W oli sohvan vieressä leikkimatollaan. Vähän ajan päästä huomasimme, että mitäs mitäs.. Kaveri oli kammennut itsensä kyljelleen ja seuraili korkeuskisaa TV:stä. Hyvä, että tykkää!:)