Kesä oli meidän perheessä ihan muuta kuin mitä sen piti olla. Terveysongelmat murskasivat mahdollisuudet kisoissa ja meistä tuli tavallisia lomamatkailijoita. Matkustelu on aina mukavaa, mutta kaikki varmaan tietävät, mitä Jussi olisi mielummin tehnyt, joten ei kesästä sen enempää.
Nyt syksyn myötä on ollut minun vuoroni totuttautua ajatukseen, että kaikki ei menekään niin kuin tapana on ollut.
Tänä syksynä muotinäytökset jäävät väliin ja koriskausi avaamatta. Tuntuu oudolta.
Vähän aika sitten kaveri kysyi, tekeekö mieli pelaamaan. Sanoin ei oikeastaan, koska olen jo niin pitkään tiennyt, että tämä kausi jää väliin. Tällä viikolla olin katsomassa matsia ja silloin tuli ensimmäistä kertaa fiilis, että haluaisin kentälle.
Näytöstohinoissakin olen jonkin verran mukana, vaikka eihän se nyt ole ollenkaan sama asia. Kummatkin jutut on kuitenkin vuosien ajan ollut tosi iso osa mua. Nyt en sitten yhtäkkiä olekaan niissä osallisena.
Voisi kuvitella, että olo on surullinen tai haikea, mutta ei. Päinvastoin. Mistään ei tietenkään pidä luopua turhaan. Nytkin tilanne on se, että näytökset ja koris tuntuvat mitättömiltä siihen verrattuna, mitä tältä syksyltä odotan. Siksi, tuttujen juttujen puuttumisesta huolimatta, olen varmasti onnellisempi kuin koskaan! ♥ W
