Minulta kysytään paljon lapsen kanssa matkustamisesta. Usein ihan vain mielenkiinnosta, joskus taas kaivataan vinkkejä. Luonnollisestikin nykyään kiinnostaa myös se, miten homma toimii kun lapsia on kaksi. Tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa miedän kohdalla helpottaa se, että toinen osaa jo homman.
Olen monesti kirjoittanut siitä, kuinka iso W on tottunut matkustamaan ja hallitsee tilanteet. Niinpä pienemmän mukaan tulo ei aiheuttanut stressiä. Jos pikku W:n kanssa tulisi hankalampaa, eipä ole ainakaan kahta hankalaa. Toisaalta kun ensimmäisen lapsen kanssa matkustus on ollut helppoa, oli oma ajatusmalli muokkautunut olettamaan samaa myös pikkusiskosta.
Onneksemme reissaajageenejä on riittänyt kummallekin ja pikku W on osoittautunut samanlaiseksi matkalaiseksi kuin veljensä. Häntä ei vaihtuvat ympäristöt, ihmiset, hälinä tai muu haittaa. Lentokoneessa, taksissa tai hotelleissa saa nukuttua ihan yhtä hyvin kuin kotona, eikä meillä ole itketty nousuissa tai laskuissa.
Alle puolivuotiailla korkeusvaihteluiden ei pitäisi tuntua korvissa, joten se puoli on toki vielä tsekkamatta. Muistaakseni iso W oli yli vuoden ikäinen ennen kuin ekan kerran laskussa ihmetteli, mikä korvaan tuli. Kipua ei kuitenkaan ole ollut, mutta kyllähän se vähän hassulta tuntuu. Hänelle avuksi on riittänyt imeskellä Herra Hakkaraisen pastillia. Pienempien vauvojen kanssa tutti on hyvä keino varmistaa, ettei korviin satu.
Mitä enemmän tarkkailen lasten kanssa matkustavia, sitä enemmän vakuutun, että vanhempien käytöksellä on isoin vaikutus lapsen matkan sujumiseen. Usein näkee hermostuneita tai jännittyneitä vanhempia, jotka eivät ole osanneet varautua eteen tuleviin tilanteisiin. Juuri heidän lapsensa ovat niitä, jotka itkevät matkoilla. Lasten kanssa monessa jutussa on kyse ennakoinnista ja tuttu sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" pätee erinomaisesti.
Olen nähnyt, kuinka vaippaa vaihdetaan terminaalissa seisten. Toinen vanhemmista roikottaa lasta ilmassa, toisen vaihtaessa vaippaa, vaikka vieressä olisi penkki (ja lähistöllä varmaan WC). Lapsi sätkii ja huutaa hädissään, eikä rauhoitu vielä lentokoneeseen päästyäänkään. Hieno lähtökohta lentomatkalle.
Sitten on näitä, jotka eivät ole ymmärtäneet, että vaunut voi joutua ruumaan heti lähtöselvityksessä. Mukana ei ole mitään millä kantaa/kuljettaa sylivauvaa. Pahimmassa tapauksessa molemmilla vanhemmilla on vielä sellaiset käsimatkatavarat, jotka vaativat käsiä liikuttamiseen/kantamiseen.
Tarinoita olisi vaikka kuinka, mutta tuossa pari esimerkkiä.
Aina kaikki ei tietenkään ole vanhemmista kiinni. Esimerkiksi matkustusaikaa ei voi aina valita, joten toisinaan joutuu venyttämään päiväunille menoa ja väsynyt lapsi on tottkai oma lukunsa. Puhumattakaan uhmasta. Toiset lapset taas ovat luonnostaan tyytyväisempiä/tyytymättömämpiä kuin toiset. Jos lapsi on tavallisestikin kitisevä, on hän sitä todennäköisesti matkallakin, toimivatpa vanhemmat sitten kuinka oikeaoppisesti tahansa.
