Erilainen syksy

Kesä oli meidän perheessä ihan muuta kuin mitä sen piti olla. Terveysongelmat murskasivat mahdollisuudet kisoissa ja meistä tuli tavallisia lomamatkailijoita. Matkustelu on aina mukavaa, mutta kaikki varmaan tietävät, mitä Jussi olisi mielummin tehnyt, joten ei kesästä sen enempää. 

Nyt syksyn myötä on ollut minun vuoroni totuttautua ajatukseen, että kaikki ei menekään niin kuin tapana on ollut. 
Tänä syksynä muotinäytökset jäävät väliin ja koriskausi avaamatta. Tuntuu oudolta. 

Vähän aika sitten kaveri kysyi, tekeekö mieli pelaamaan. Sanoin ei oikeastaan, koska olen jo niin pitkään tiennyt, että tämä kausi jää väliin. Tällä viikolla olin katsomassa matsia ja silloin tuli ensimmäistä kertaa fiilis, että haluaisin kentälle. 
Näytöstohinoissakin olen jonkin verran mukana, vaikka eihän se nyt ole ollenkaan sama asia. Kummatkin jutut on kuitenkin vuosien ajan ollut tosi iso osa mua. Nyt en sitten yhtäkkiä olekaan niissä osallisena. 

Voisi kuvitella, että olo on surullinen tai haikea, mutta ei. Päinvastoin. Mistään ei tietenkään pidä luopua turhaan. Nytkin tilanne on se, että näytökset ja koris tuntuvat mitättömiltä siihen verrattuna, mitä tältä syksyltä odotan. Siksi, tuttujen juttujen puuttumisesta huolimatta, olen varmasti onnellisempi kuin koskaan! ♥ W

Sadetta ja mäkäräisiä

Alkukausi on ollut säiden osalta surkea. Joka paikassa satanut kaatamalla. Torinossa EAA:n Premium meetingissä oli järjestelyt kaikin puolin kohdallaan. Toisten kastuessa taivasalla, minä istuskelin omassa katoksessani kentän laidalla vailla pelkoa kastumisesta. Sinänsä se ei paljon lohduttanut kun tuloksen teolle siinä kelissä ei ollut mahdollisuuksia. Ukhov juuri ja juuri ponkaisi 225. 


Viimeinen viikko on ollut hyvä esimerkki siitä, millaista korkeushyppääjällä on alkukesästä ollut. Pupols oli meillä kylässä viime viikon. Hyppäsi Suomessa kolme kisaa ja jokaisessa satoi vettä. Ei siinä mitään jos muutenkin olisi ollut sateista, mutta kun nuo kolme kertaa olivat ainoat hetket kun koko viikon aikana satoi.


Viime viikonlopun korkeuskarnevaalit eivät olleet poikkeus sään suhteen. Kovasti lupailtiin urheilijoille hyviä olosuhteita, mutta kuitenkaan aikataulussa ei huomioitu heidän toiveitaan, jotka olivat nimenomaan sääennusteen mukaan laadittuja. Niinhän siinä sitten kävi, että heti naisten kisan päätyttyä alkoi kaatosade.


Pajulahti floppasi muutenkin kuin kisassa, ainakin vaimonäkökulmasta. Kaikki alkoi majapaikastamme. Huone oli "Siivoa itse!"-tyyppinen ratkaisu. Ensimmäiseksi lakaisin lattialta hiekat pois. Rikkalapion sai tyhjentää useampaan otteeseen ennen kuin edes kulkureitit olivat ok. Pyykkikonetta ei ollut, joten jouduin vain kauhistelemaan likaisia päiväpeitteitä. Pelotti ihan kurkistaa lakanoihin. Oli sinne joku tummat kutrinsa harjannut, mutta ei sen pahempaa. Pöydällekin oli joskus kaatunut mehua tai muuta makeaa, eikä sitä oltu ikinä viitsitty pestä pois. Onneksi Suomessa ei yleensä ole torakoita!


Kisapäivä oli kaunis ja kuuma. Silloin paikka pääsi tarjoamaan parastaan kun vietin päivää järven rannalla. Kun sade alkoi, vettä tuli niin paljon, että miesten verkkailu keskeytettiin. Katsojat pääsivät isoon telttaan sateelta suojaan. Sieltä sai roudattua itselleen kuivan tuolinkin kun kisa päätettiin alkaa. Parkkeerasin tietenkin eturiviin, mutta jouduin hetkeksi poistumaan paikaltani. Takaisin tullessani paikka oli mennyt. Siinä istui paljon junnupoikia. Yksi heistä oli todellinen herrasmies. Hän pyysi kaveriaan väistymään pois paikaltani. Ei tuollaisia poikia paljon oo. Hyvän miehen saa joku itselleen:) Minä puolestani lupaan kannustaa häntä kisoissa:)


Pajulahden suurin kauheus oli mäkäräiset!! Paikka kuhisi niitä. Katsomossa ihmeteltiin mustaa kehystä Jussin ympärillä. Mäkärisiähän ne. Urheilijoita ne seurasivat parvena perässä, ihan kuin piirretyissä. Pysyivät mukana, vaikka yrittää harhauttaa. Vaatteilla pystyi suojautumaan jotenkuten, mutta nilkasta alas päin olin riistaa niille. Onneksi kisan alussa joku ihana mies tarjosi minulle mäkäräissuihkettaan. Sanoi, että pystyisin paremmin keskittymään kisaan. Kauniisti ajateltu, kiitos! 


Karut muistot siis jäivät paikasta, sekä punaiset paukurat jalkapöytiin.

Sydämellä vai järjellä?

En ajattele kaikessa, mikä on järkevintä vaan kuuntelen, mitä sydän sanoo. Tänä keväänä tein poikkeuksen. Tein jotakin, joka ei ole tapaistani. Asetin nimittäin uran hetkeksi ykkössijalle ja luovuin siitä, mitä kaikkein mieluiten olisin tehnyt. En ollut etelän leirillä mukana. Jussi tuki päätöstäni ja tiesi hyvin, miksi sen tein. Emme ole koskaan ennen olleet niin pitkään erossa kuin nyt olimme. Voin kertoa, ei tule toistumaan!


Tulipahan kokeiltua tämäkin vaihtoehto. Ei ollut mun juttu. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun asetan oman urani etusijalle. Mulle on tässä elämässä muut jutut niin paljon tärkeämpiä kuin työ. Maisterin paperit tuli käteen nuorena, joten työvuosia on PALJON! Turhaan teen tällaisia uhrauksia.

Vaihtoehto "järki" on testattu. Sydäntä kuuntelemalla jatketaan.


Nolo linkittää Pikku G:tä, mutta biisin ensimmäiset 45s...

SM-hallit

Miesten korkeuskisa oli mestaruuden osalta selvä peli heti Jussin aloitettua kisa. Uskoin ja toivoin Kaattarin jatkavan Jussin kanssa yli kympin korkeuksiin, mutta valitettavasti Maurille sattui hallikauden huonoin kisa lauantaille. Jännitettävää korkeuskisassa riitti kuitenkin aivan loppuun asti. Jännityksestä vastasivat 400m juoksijat tai oikeastaan Pyrinnön toimitsijat.

Samaan aikaan oli käynnissä 400m alkuerät, joiden juoksijat verryttelivät takakaarteessa. Jokainen voi varmaan kuvitella, millaista on keskittyä hyppyihin kun koko ajan juoksijoita viuhuu edestä ohi. Samalla saa sivusilmällä vilkuilla tuleeko törmäystä vai ei. Lähellä se oli muutaman kerran. Viimeisessä yrityksessä TODELLA lähellä!

 

Katsomossa kiljahdeltiin pelosta, siis muutkin kuin minä. Kahden erisuuntiin juoksevan urheilijan törmäyksessä voisi käydä TODELLA pahasti! Korkeuskisan lippumies oli ainoa toimitsijoista, joka yritti estää juoksijoita häiritsemästä kisaa. Hän kirmasi rimalta radalle ja takaisin. Paitsi että ei ihan kirmannut kun oli toimitsajaporukan vanhin. Muita ei tuntunut koko juttu kiinnostavan. 

Korkeuskatsomon edessä nojaili mainoksiin useampikin toimitsija-asuinen heppu toimettoman näköisenä. Kysyin heistä yhdeltä: "Onko sulla joku duuni siinä?" Poika pyöritteli päätän ja sanoin: "Voisitko mennä näyttämään juoksijoille, etteivät tule eteen?" Arvatkaas vastaus.

"En", kundi sanoi. 

Kiitos siitä. Oikein hienosti toimittu. 

Sen verran kotiin päin vetoa olisi suonut, että kun järjestävän seuran urheilija yrittää tehdä hyvää tulosta, (vaikkakin mestaruuden jo ratkettua) niin annettaisiin hänelle edes mahdollisuus keskittyä. Ei sen pitäisi olla edes mitään kotiin päin vetoa vaan aivan normaali menettelytapa. Vihastutti aivan vimmatusti!

Jokke antoi ansaitusti palautetta kisaorganisaation suuntaan. Toivottavasti jatkossa osaisivat hoitaa homman.

Sille harmaahapsiselle lippumiehelle haluaisin sanoa KIITOS. Olisin sanonut jo lauantaina, jos olisin nähnyt hänet. Ihanaa, että edes yksi ihminen välitti Jussista ja yritti taata hyppyrauhan.

"Mä tunnen ton!"

Muutama viikko sitten olin maksamassa ruokaostoksia kun viereiseltä kassalta joku nainen tervehti minua. Katsoin häntä hetken, toisenkin. Sitten hymyilin ja huuleni tapailivat "hei", mutta en ole varma saiko siitä mitään selvää. Sen verran vieno ja vaivaantunut tervehdykseni oli. Minulla ei nimittäin ollut mitään käsitystä siitä, kuka tuo nainen oli. Jotakin etäisesti tuttua hänessä oli, mutta en pystynyt yhditstämään mihinkään tai kehenkään. Todella hämäävää kun en keksinyt, kuka hän oli, vaikka nimi- ja kasvomuistini on loistava!


Äkkiä tuo tapahtuma kuitenkin unohtui, kunnes parin viikon kuluttua se sama nainen oli taas viereisellä kassalla! Kävin läpi kaikki vanhat opettajani yms. mutta ei. Mystinen nainen.


Tervehtijöitä on monenlaisia. Tähtien kisoissa minua tervehti taas joku nainen, jota en ollut kyllä koskaan ennen nähnyt. Eipä tuntenut Jokkekaan, joten nainen oli selkeästi sellainen, joka tervehtii kun itse tunnistaa toisen.


Sekin on hauskaa kun joskus tervehtii vahingossa sellaista henkilöä, jota ei oikeastaan tunne. Äidille kävi kerran niin. Hän tervehti erästä eturivin poliitikkoa hotellin aulassa reippaan tuttavallisesti kun ei ehtinyt siinä kohdalla vielä rekisteröimään muuta kuin tutut kasvot.


Sitten on ne ärsyttävät tyypit, jotka väittävät tuntevansa jonkun, vaikka eivät oikeasti tunnekaan. Tähtien kisoissa kuuntelin kun eräs poitsu, jonka tiedän (huom.en tunne, tiedän) kertoi kaverilleen tuntevansa yhden minun tuttuni. Repesin itsekseni kun tiesin, että asia ei nyt ihan näin ole. Käännyin rauhassa häneen päin ja vähän hymyilin, mutta tyyppi istuskeli täysin coolina. Hän ei voinut olla huomaamatta katsettani, joten ehkäpä pikkupikku pisto tuntui omatunnossa. Saipa ainakin tehtyä vaikutuksen kaveriinsa.


Varmistin vielä samana päivänä siltä, jonka poika väitti tuntevansa, että oottekos ystävystynyt tässä lähiaikoina... Eivät olleet. :)

Penkkiurheilijoille

Aamulehden harrastusliitteessä (AL 3.1.12) houkuteltiin lukijoita penkkiurheilun pariin artikkelilla Ainakin viisi syytä harrastaa penkkiurheilua. Nämä viisi syytä ovat vehkeet, sosiaalisuus, itsetunto, haaste ja tunteet. En malttanut pitää näppejäni erossa artikkelista, vaan oli ihan pakko vähän kommentoida toimittajan pointteja.:)


1.syy: vehkeet
Toimittajan mielestä penkkiurheilu on oiva syy ostaa uusi televisio. Kaikki tietävät, että se on vain tekosyy ja tässä tapauksessa ehdoittaisin keksimään tekosyyn jostain muualta. Urheilu on parasta paikan päällä!


2.syy: sosiaalisuus
Tässä kohdassa voin olla toimittajan kanssa samaa mieltä. Urheilu, myös penkkiurheilu yhdistää ihmisiä. Vaikka laji onnistuu yksinäänkin, voi penkkiurheilusta tehdä joukkuelajin. Sohvaperunointia tai baariscreenejä en edes käsittele, koska kantani siitä, missä urheilua pitää seurata, tuli jo selville. 
Ensikertalaisen voi olla helpompi tulla katsomoon kaverin kanssa, mutta toisaalta yleisurheilukatsomossa on helppo saada juttuseuraa ventovieraistakin, jos haluaa. Aina on paikalla muitakin yksin tulleita innokkaita urheiluihmisiä.
Itse olen saanut kokea katsomoissa suurta ymmärrystä ja myötätuntoa jännittäessäni mieheni suorituksia. Valitettavasti toisenlaistakin suhtautumista voi olla. Eräs ystäväni sai hiljattain avautumisen edessä istuvaltaan siitä, miten huonosti ystävän mies muka pelasi (tämä ei siis tapahtunut yu-katsomossa). Eipä olisi saanut omaa miestään kannustaakaan. Hohhoijaa!


3.syy: itsetunto
Toimittajan mukaan penkkiurheiluun kuuluu arvostelu ja se puolestaan kohentaa penkkiurheilijan itsetuntoa. Surullista, sanon minä. On totta, että katsomossa kuule usein arvostelua heikoista suorituksista. Valitettavasti arvostelijoita on jopa enemmän kuin kehujia. Helppoahan se on uhota, mutta meneppä itse kokeilemaan. 
Pakko myöntää, että minäkin olen joskus sortunut arvostelemaan naisten pituushypyn tasoa. Samassa voin myöntää, että lukuisista houkutteluista huolimatta, minulla ei ole pokkaa lähteä viivalle. Ei varsinkaan tällä sukunimellä!:)


4.syy: haaste
Aamulehden jutussa tämä syy on kohdennettu niille, jotka eivät ole ikinä ennen seuranneet urheilua. Toisaalta haaste voi olla lähteä seuraamaan jotakin uutta lajia. Rohkaisen voittamaan kaikki ennakkoluulot ja lähtemään katsomoon. 
Toimittaja vinkkaa tutustumaan etukäteen esimerkiksi lajin tilastoihin, jotta seuraaminen on helpompaa. Ihan hyvä vinkki, mutta kuinka moni sitten jaksaa ETUKÄTEEN perehtyä. No, ei sen väliä. Paikan päällä voi ostaa käsiohjelman, josta tilastot löytyvät. 
Moni voi kuvitella, että pitää olla jonkinlaista asiantuntemusta ennen kuin katsomoon uskaltautuu, mutta voin lohduttaa..."asiantuntijoita" on kyllä ihan riittämiin! Toivotan uudet katsojat tervetulleiksi "ihan vain" nauttimaan urheilusta ja tunnelmasta.


5.syy: tunteet
Tässä kohdassa voin taas olla toimittajan kanssa samaa mieltä, urheilu herättää tunteita. Penkkiurheilija voi eläytyä urheiluun ja kokea niin iloa kuin surua. Henkilökohtaisesti toivon, että surun, toisin sanoen epäonnistumisen hetkillä jaksettaisiin katsomoissa pysyä positiivisina. Penkkiurheilijan ei pidä parjata urheilijaa vaan kannustaa!


Näillä ohjeilla hallikisoja seurailemaan!:)