Huomenna on Universiadien karsinta! Mietityttää, mitähän työpäivästä tulee kun jännitän? Tunnit loppuu onneksi samaan aikaan kun karsinta alkaa, joten voin keskittyä kisaan. Jännitys kyllä alkaa jo paljon ennen kisaa, heti aamulla. En pysty ikinä kisapäivinä edes syömään kunnolla, ei maita. Olo on levoton ja odottava. Kun pääsee katsomoon on tietyllä tavalla helpompaa. Eläydyn hyppyihin ja näen Jussin koko ajan. Tiedän tasan tarkkaan missä mennään. Vaikka tulisi tiputuskin, tiedän miltä hyppy näytti ja näen, että se on vielä mahdollista ylittää.
Kaikki tuo on poissa kun edessä on pelkkä tulospalvelu. En siis yhtään tykkää kun en pääse paikan päälle katsomaan. On ihan hirveää jännittää pelkän koneen äärellä. En tiedä, mitä siellä tapahtuu. En näe hyppyjä, enkä Jussin fiiliksiä. En pysty antamaan omaa tukeaan kisan aikana. Kyllä Jussi kuitenkin tietää, että elän täysillä mukana ja tsemppaan, vaikken katsomossa olekaan. Se helpottaa edes vähän.
Tulospalveluahan ei voi vain tuijottaa. Sitä pitää päivittää vähän väliä, ihan vaan kaiken varalta. Välillä on hyvä fiilistellä kisasivuilla. Voi myös kertailla hyppääjien ennätyksiä tai kauden parhaita. Pitkäksi aikaa ei kuitenkaan voi toiselle sivulle jäädä, ettei vaan jää jonkun hyppy huomaamatta. Ylityksille pitää taputtaa ja niistä voi iloita ääneen, vaikka Jussi ei kuulekaan. Myös tsemppisanat sanon hiljaa itsekseni. Toivon, että ne jotenkin menevät perille. Paikallaan pysyminen on erittäin haastavaa. Onneksi on olemassa läppärit!
Tässä on vielä pieni pähkinä purtavaksi tälle illalle. Lähdenkö huomenna vauhdilla töistä kotiin, vaikka joutuisin silloin seuraamaan vähän matkaa alusta kännykän kautta autossa, vai jäänkö töihin tuijottelemaan tulospalvelua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti