"Onks isä paljonkin poissa kotoa?"

Tasan vuosi sitten, vappuaattona 2012, astelin ensimmäistä kertaa neuvolaan. Olo oli epätodellinen, jännitti. Lähinnä ensimmäisellä käynnillä vain juteltiin. Oikeastaan siellä kerrottiin ihan liikaa ja aloin pelkäämään, etten ehkä olekaan raskaana. Hämmennystäni ei yritetty millään tavalla lieventää. Harjoittelija mittasi vielä hemoglobiininkin väärin ja tuntui, että käynti oli erityisen epäonnistunut.

Seuraavalla viikolla oli varhaisultra, jonka jälkeen vasta uskalsin iloita kunnolla. Se oli muuten ainoa kerta koko raskausaikana kun totesin, että taitaa tulla poika. Lasketuksi ajaksi varmistui ukkini syntymäpäivä ja jotenkin siitä tuli olo, että kai siellä sitten poika kasvaa. W syntyi lopulta viikkoa aiemmin, mutta sai toisen nimensä ukkini mukaan.

Ekan neuvolan jälkeen kuvittelin olevani superiloinen ja täynnä juhlatunnelmaa, olihan vappuaatto. Toisin kävi. Vaikka hämmennystä oli aiheuttanu moni asia, minua loukkasi syvästi se, miten Jussiin suhtauduttiin ensimmäisellä käynnillä. Olin neuvolassa yksin ja luonnollisesti tulevasta isästä kyseltiin paljon. Kerroin lyhyesti, millainen mies minulla on. Odotin ymmärrystä, mutta sainkin kohtelun jollaista herkässä tilassa olevalle, tulevalle äidille ei suo. Neuvolantäti kysyi minulta, onko mieheni aina paljon poissa kotimaasta. Tarkkaa sanamuotoa en pysty järkytykseltäni muistamaan, mutta Jussin osallisuutta tulevan lapsemme kasvatukseen epäiltiin, koska urheilu vie niin paljon aikaa. Silloin teki mieli huutaa, että ole nainen hiljaa. Sä et tiedä mitään meistä, etkä voi sanoa tuollaista! Lapseni oli saamassa (ja on nyt saanut) parhaan mahdollisen isän. Jostakin syystä en ollut silloin oma itseni ja vastasin kysymykseen paljon hillitymmin. Se jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni. 

Myöhemmin minulle vielä selvisi, että papereihimme oli marginaaliin lisätty Jussin kohdalle merkintä "korkeushypyn Suomen mestari". Neuvolalääkäri näytti sen minulle ja ihmettelimme yhdessä, miksi tuollainen merkintä on tehty. Ajattelin tietenkin ensimmäisen käynnin perusteella, että pahalla se on, vaikka en toki tiedä totuutta.

Toisella käynnillä Jussi oli mukana ja valmiina vastaamaan syytöksiin. Eihän niitä kuitenkaan kasvotusten saanut. Silloin keskityttiin torumaan minua painon putoamisesta. Jotenkin ne alkuajan neuvolat olivat aina epämiellyttäviä. Odotin empaattisempaa kohtelua. Ehkä viime kesän synnytysbuumi tuntui neuvolantädin työtaakassa liikaa, sillä loppukesästä kaikki muuttui. Hänestä tuli kerta kerralta mukavampi. Nykyään voin sanoa, että meillä on tosi hyvä neuvola!

Alun jälkeen olen ollut pettynyt neuvolaan vain yhdessä, melko pienessä asiassa. Synnytyksen jälkeen olisin kaivannut tietoa siitä, kuinka kovaa ja miten voi aloittaa treenaamaan. Kysyinkin asiasta, mutta vastaukset jäivät uupumaan. Se oli oikeasti todella epämiellyttävää aikaa kun farkut vain pyörivät jaloissa ja melkein tippuivat päältä. 

Isä valitsi W:n ekan vappupallon.

Kun tänään palaan ajatuksissani vuoden takaiseen, minua hymyilyttää. Paljon on tapahtunut.
Vuosi sitten mietin, että vaput ovat tästä eteen päin erilaisia.. Nyt minulla on sylissäni pieni poika, joka leikkii vappupallollaan.