lauantai 20. huhtikuuta 2013

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Kuten arvelin, tuttu matkakohde ei ole tuonut ikäviä yllätyksiä. Hotellissa on helppo liikkua rattaiden kanssa. Ravintolaan ja altaalle pääsee suoraan hissillä. Huone on tilava ja ilmastointi pelaa. Toivoin W:lle omaa sänkyä ja sen saimme. Muita vauvavarusteita hotelli ei tarjoa, mutta emme ole kyllä kaivanneetkaan.

Yöt W nukkuu ihan normaalisti heräilemättä, eikä aikaero näkynyt mitenkään. Beibe siirsi sisäisen kellonsa suoraan paikalliseen aikaan ja meni jo ensimmäisenä iltana nukkumaan samaan aikaan kuin kotona.

Ihmeteltävää riittää joka päivä. W on syntynyt talven kovimpien pakkasten aikaan. Maa on ollut valkoisena koko ajan. Kun on lähdetty kotoa, on tarvinnut aina pukea lämpimästi. W on ollut melkeinpä aina vaunuissa tai kaukalossa. Kylmä ulkoilma on tuntunut hengitykseen kun astutaan sisältä ulos.

Yhtenä päivänä kaikki muuttuu erilaiseksi. Ensin loikoillaan jossain hurisevassa laitteessa monta tuntia. Sitten päädytään ihan toisenlaiseen maailmaan. Ei lunta tai kylmyyttä, päinvastoin. Täällä on kuumaa ja kirkasta. Saa kulkea vähissä vaatteissa ja leikkiä ulkona. Välillä käydään iiiiisossa kylpyammeessa, jossa on ihanan turkoosia vettä. Linnut laulavat, kukat kukkivat ja palmut huojuvat. Voi vain arvailla, mitä pienen miehen mielessä liikkuu.

Heti kävi selväksi, että W pitää lämmöstä. Hyvä, sillä niin vanhempansakin. Hän viihtyy ulkona ja menoissa mukana (jälkimmäinen tosin on käynyt selväksi jo Suomessakin). Ainoa asia, mikä tähän mennessä on hieman etukäteen arveluttanut oli katamaraaniretki. En ollut nähnyt alustamme etukäteen, joten mietin asiaa turvallisuuden kannalta. Hienosti meni ja W oli aivan täpinöissään kannella. Meri-ilma tuoksui ja valaat temppuilivat ympärillä. Alus oli vuokrattu yksityiskäyttöön, ei siis mikään yleinen turistiseikkailu. Tämä varmasti vaikutti kaikkien mukavuuteen, erityisesti W:n.

Vaatetus täytyy toki olla kunnossa kun vauvan kanssa lähtee merelle. Muutenkin täällä täytyy muistaa, ettei vauvan iho kestä aurinkoa tai aurinkorasvoja. Suojana on oltava vaaleat vaatteet tai varjo.

Ihmisillä on erilaisia suhtautumistapoja siihen, että lähdimme pienen vauvan kanssa moneksi viikoksi etelään. Toiset eivät voi ymmärtää, paheksuvat tai eivät ainakaan itse toimisi samalla tavalla. Joku pitää rohkeana, toinen taas ajattelee, että onpa hienoa kun W pääsee jo pienenä reissuun. Lapset ovat erilaisia, niin aikuisetkin. Jokaisen vauvan kanssa matkaa harkitsevan, kannattaa punnita tilanne oman vauvan ja omien matkustustottumusten kautta. Tässäkään asiassa ei pidä vertailla vauvoja keskenään.

Meillä matka jatkuu vielä, joten siirryn nauttimaan auringosta. Toivottavasti kevät on saapunut kunnolla Suomeen kun palaamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti