Olen monta kertaa matkustanut yksin jonnekin päin maailmaa Jussin perässä. Osasin varautua, että jonain päivänä saatan matkustaa kahdestaan lapsemme kanssa. Nyt se on sitten koettu.
Olin tyytyväinen, että W on matkustanut paljon ennen kuin lähdimme kahdestaan. Hän on tottunut moniin matkustustilanteisiin ja tietää, missä on kun olimme esim. lentokentällä. Ainoa, mikä etukäteen ajatellen olisi voinut hankaloittaa matkaa on Wn vilkas ja utelias luonne. Uskoin kuitenkin, että hän aistisi tilanteen erikoisuuden (sen, että matkustamme kaksin) ja olisi tavallista rauhallisempi.
Muutamia asioita olin toki ratkaissut jo etukäteen helpottamaan matkustusta. Meillä esimerkiksi oli matkarattaiden lisäksi vain yksi ruuman menevä laukku ja käsimatkatavarana minulla oli olkalaukku. Näin ollen sain matkavaramme helposti kulkeutumaan yksin.
Kun matkustamme koko perhe yhdessä, toinen meistä on aina turvatarkastusportin toisella puolen vastassa Wtä. Nyt hän kulki yksin edeltä ja jäi odottamaan minua.
Sillä aikaa kun pakkasin läpivalaistut tavarat takaisin laukkuun W piti mekkoni helmasta kiinni ja odotti, että olin valmis. Se oli oikeastaan ainoa kohta, jossa ajattelin, että W saattaa innoissaan jatkaa matkaa ilman minua. Seuraavat mahdolliset haasteet olisivat vasta koneessa.
W osaa laittaa itse turvavyönsä, laskee pöydän tarjoilukärryn lähestyessä ja tietää periaatteessa muutenkin, miten koneessa kuuluu olla. Paikallaan istuminen ei ole kuitenkaan meidän pojan lempipuuhaa, joten aina jossain vaiheessa tulee venkoilua. Nyt ei ollut edes sitä toista syliä, johon välillä vaihtaa. Olin henkisesti valmistautunut pahimpaan, huutolentoon.
Olen ennenkin kirjoittanut (Matkamiehen kuulumisia), kuinka lapsen kanssa kannattaa varautua lentomatkaan. Viihdykettä ja välipalaa on hyvä olla matkassa. Sopivassa rytmissä vaihtelin kirjoja, annoin iPadin, katseltiin kuvia ja videoita puhelimesta ja pidettiin evästauko. W sai myös koneesta kaksi lelua, jotka olivat oikein mieluisat.
Normaalisti käymme kävelyllä käytävällä, mutta nyt se ei valitettavasti onnistunut kuin hetken. Meille sattui pomppuinen reitti.
Nyt, Wn ollessa reilu 1.5v., pakkaaminen on helpottunut kun ns. lisävarusteita ei enää tarvi. Ei tarvi miettiä, onko nokkamuki tai unitutti puhdas. Vaippoja vain käsimatkatavaroihin ja siinä se. (En suosittele kokeilemaan vaipattomuutta lentokoneessa, vaikka se muuten sujuisikin.)
Perillä W lähti koneesta sylissäni ja oli siinä passintarkastuksen ohitse asti. Sen verran jännittävää tulla uuteen paikkaan, että malttoi ihan hyvin sylissä. Laukkuja odottaessa näimme jo Jussin ikkunan takaa. Wn onni oli sanoin kuvailematonta. Laukkumme tuli onneksi nopeasti ja perhe oli pian yhdessä.
Kaksin Wn kanssa matkustaminen meni odotetusti. W ei säntäillyt minnekään kun tiesi, etten yksin ennätä perään. Hankalia tilanteita ei ilmennyt. Voin siis kannustaa rohkeasti matkaan taaperon kanssa, vaikka kahdestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti