maanantai 24. helmikuuta 2014

Joulupukin kisat

Viikonloppuna oli  aika jakaa hallikauden Suomen mestaruudet. Yksi niistä tuli meidän perheeseen, jee! Rovaniemen kisat nostivat tunteita pintaan muullakin tapaa kuin kisajännityksen muodossa.


Joulupukki SM-kisojen etusivulla oli jotenkin vähän lapsellista. Pian selvisi, että Rovaniemi oli kaiken kaikkiaan kisajärjestäjänä aika lailla lapsen kengissä.

SM-kisojen nettisivu
Lähtökohtaisesti kisat Lapissa eivät vedä kovin suuria yleisömassoja paikalle. Mihin silloin kannattaa panostaa? Tietenkin toimivaan livetulospalveluun. Siinä ei pitäisi nykypäivänä mitään ihmeellistä ollakaan, perusjuttu. Rovaniemelle ilmeisesti tulokset jäivät kuitenkin Joulupukin hoidettavaksi ja niistä kuulee vasta aattona. Onneksi on Twitter ja älypuhelimet. Käytännössä kisojen tuloksista tiedottivat muutamat valmentajat, sen mitä ehtivät. Tosin sitäkin hommaa hankaloitti, etteivät kuulutukset oikein kuuluneet tai olleet ajan tasalla. Ajat oli mitä oli jne. Mitalistit sentään saatiin järjestykseen.

Osuva vertaus tulospalvelusta
SM-kisat jäivät mediassa vaille suurta huomiota. Sotshi painoi päälle ja vei Ylen resurssit, ymmärrettävää. Lisäksi kisat olivat kaukana ja hallissa, jossa kuvaaminen olisi enemmän kuin hankalaa. Moni asia siis epäonnistui näiden kisojen kohdalla, mutta urheilijat sentään hoitivat hommansa aika hyvin.:)

Tältä se näytti kun tuloksia lajin päätyttyä päivitettiin kotisivulle. Tästä tosin luovuttiin jo ennen ensimmäisen kilpailupäivän päättymistä.

Rovaniemen SM-kisat olivat tiedottamisensa osalta kuin eri vuosituhannelta. Hallikin on pieni kuin mikä ja esim. korkeuspaikalla urheilijoiden ilona oli neljä eri alustaa. SM-kisat tulisi järjestää halleissa, joissa suorituspaikat ovat kunnossa. Järjestäjien puolestaan olisi ymmärrettävä tämän päivän vaatimukset ja hankittava apua jos omat taidot eivät livetuloksiin riitä. En voi olla lausumatta paria pientä toivetta... Mennään urheilun ehdoilla! Unohdetaan aluepolitiikka!


PS.Kisat avasi ja päätti Joulupukki, tientenkin. Palkintojenjaossakin oli mukana tonttulakkipäisiä lapsia... tai siis tonttuja, tietenkin.:)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti