lauantai 14. joulukuuta 2013

Joulutunnelmia Teneriffalta

Ostimme W:lle ensimmäisen joululahjan jo lokakuussa. Lähinnä sen takia, että olimme lomalla ja ulkomailta löytyy aina jotain kivaa. En ole kuitenkaan koskaan ennen ostanut joululahjoja yhtä aikaisin. Suomestakin hankin jo muutaman lahjan marraskuun aikana "kun kohdalle sattui" -periaatteella. Toisaalta tietyt hankinnat ovat perusteltuja sen vuoksi, ettei tarvitse reissun jälkeen väkisin lähteä metsästämään sellaista, mitä oli suunnitellut hankkivansa. Olen kuitenkin selvästi valpastunut vauvan myötä lahjojen hankinnassa. 

Otin muutenkin pienen varaslähdön jouluvalmisteluihin. Halusin lähettää joulukortteja siitä huolimatta, etten ole Suomessa postittamassa niitä. Niinpä kortit on tehty jo hyvissä ajoin marraskuussa ja jätetty valmiina odottamaan Suomeen. 

W on jo innoissaan tutustunut täällä jouluvaloihin ja -koristeisiin. Koristeita on kaikkialla tosi paljon. Ne ovat yleensä näyttäviä ja täynnä kaikenlaista. Yksi iso ero suomalaiseen joulukauppaan nähden on se, ettei täällä soi kaiken aikaa joululaulut. Muutenkin kaupoista puuttuu turhanpäiväinen joulukrääsä.

Joulutähtiä on kaikkialla, myös maahan istutettuina.


Keskenään hyvin erilaiset joulukuuset, mutta  kummassakin koristeina perhosia.




Seimi Americasin keskustassa.


Toivottavasti Suomessa olisi jouluna ihan oikeaa lunta.

Jouluvaloja katuja koristamassa. 


Astetta värikkäämpi asetelma.

 
Täällä ei näy "oikeaa" Joulupukkia jakamassa lapsille karkkia tai kuuntelemassa toiveita. Nämä patsaat ovat toistaiseksi ainoat Joulupukit, jotka W on nähnyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti